Hei, lähihoitaja tai alaa opiskeleva! Haluatko sinäkin päästä osaksi työyhteisöämme ja tekemään merkityksellistä työtä?

Haemme nyt VetreaElo Veikkoon lähihoitajia sekä vakituisiin työsuhteisiin että pitkiin sijaisuuksiin.

Hakijalta edellytämme vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja tai vastaava). Odotamme Sinulta hyviä sosiaalisia taitoja sekä innostunutta ja sitoutunutta työasennetta. Toivomme että Sinulta löytyy intoa ja ajatuksia kehittää toimintaa sekä työyhteisöä. Eduksesi katsotaan osaaminen vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä. Huomioimme hakijoissa myös opiskelijat riittävin opintopistein, jos lääkehoidon kokonaisuus on käyty.

Edellytämme, että valitulla henkilöllä tulee olla tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja asukkaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan.

Tarjoamme modernin ja viihtyisän työympäristön sekä mahdollisuuden kehittyä työssäsi, tartu siis tilaisuuteen ja tule mukaan motivoituneeseen työyhteisöömme kehittämään vielä uutta yksikköämme.

Me Vetreassa mittaamme aktiivisesti henkilöstömme hyvinvoinnin tilaa sekä otamme henkilöstön mukaan toimintojemme kehittämiseen. Tuemme henkilöstömme työkykyisyyttä ja työhyvinvointia myös työajan ulkopuolella pidettävissä kulttuuri- ja liikuntatapahtumissa.

Vetrealta saat luotettavan ja arvostetun työnantajan tuen sekä mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn. Tarjoamme modernin ja viihtyisän työympäristön sekä mahdollisuuden kehittyä työssäsi, tartu siis tilaisuuteen ja tule mukaan!

Tehtävässä ja palkkauksessa sovelletaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Työ on 3-vuorotyötä. Työt alkavat heti tai sopimuksen mukaan.

Hakuaika päättyy 16.2.2020. Tehtävät voidaan täyttää hakuajan kuluessa.

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö Satu Immonen
p. 040 136 0764 tai satu.immonen@vetrea.fi

Lue lisää yksiköstämme täältä.
Lue toisessa VetreaElo-yksikössä työskentelevän lähihoitajan tarina täältä.

Työhakemus

Muut avoimet työpaikat

Henkilökohtaisia avustajia

  • Vetrea kotipalvelut Oulu
Sinä sosiaalinen, ihmisläheinen ja empaattinen henkilö, joka koet toisen ihmisen auttamisen luontevaksi ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Haluatko olla...

Lähihoitaja

  • VetreaElo Albert, Porvoo
Haemme VetreaElo Albertiin lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Hakijalta edellytämme vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja tai vastaava). Odotamme Sinulta...

Lähihoitajia

  • VetreaElo Einar, Kangasala
Haemme uuteen, loppuvuonna 2019 avattuun VetreaElo Einariin lähihoitajia toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Halutessa mahdollisuus myös sijaisuuksiin. Hakijalta edellytämme vähintään sosiaali-...

Lähihoitajia

  • Vetrea Linnamäentien ryhmäkoti, Jämsänkoski
Haemme lähihoitajia kesälomien sijaisuuksiin Vetrea Linnamäentien ryhmäkotiin, Jämsänkoskelle! Hakijalta edellytämme vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja tai vastaava). Huomioimme hakijoissa...

Lähihoitaja

  • Vetrea Siilinjärvi
Haemme lähihoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2020 saakka Vetrea Siilinjärven asumispalveluyksikköön. Hakijalta edellytämme vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja tai vastaava). Odotamme...

Lähihoitaja

  • Vetrea Siilinjärvi
Haemme lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen Vetrea Siilinjärven asumispalveluyksikköön. Hakijalta edellytämme vähintään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja tai vastaava). Odotamme Sinulta hyviä...

Siivooja

  • Vetrea Villa Saimaa, Savonlinna
Haemme siistijää kesäloman sijaisuuteen Vetrea Villa Saimaaseen, Savonlinnaan. Edellytämme hakijalta soveltuvaa ammatillista koulutusta tai kokemusta siistijän työstä. Hakijalta odotetaan reippautta,...

Kokki

  • Vetrea Villa Saimaa, Savonlinna
Haemme kokkia kesäloman sijaisuuteen Vetrea Villa Saimaaseen, Savonlinnaan. Edellytämme hakijalta soveltuvan koulutuksen lisäksi kokemusta ja näkemystä maistuvan ja ravitsevan kotiruoan...

Lähihoitajia

  • Vetrea Kotka
Hei, lähihoitaja tai alaa opiskeleva! Tässä mahdollisuutesi päästä mukaan vetrealaisten joukkoon tekemään merkityksellistä työtä! Vetrea Kotka tarjoaa turvallista ja virikkeellistä...

Lähihoitaja/hoitoapulainen

  • Vetrea kotipalvelut Savonlinna
Haemme Vetrea kotipalvelut Savonlinnaan kahta lähihoitajaa tai hoitoapulaista määräaikaiseen työsuhteeseen 31.5.2020 saakka, mahdollisuus myös jatkoon tai kesätöihin! Odotamme Sinulta hyviä...

Lähihoitaja/hoitoapulainen

  • Vetrea kotipalvelut Savonlinna
Hoitaja, etsitkö kesätöitä? Tarjoamme Savonlinnan kotipalvelussa kesätöitä niin lähihoitajille, hoitoapulaisille, kuin alaa opiskelevillekin! Lähihoitajan tehtäviin hakevalta edellytämme lähihoitajan tutkintoa. Hoitoapulaisilta...

Avoin työhakemus

Tarjoamme työpaikkoja hoiva-, terveys- ja hyvinvointialojen ammattilaisille. Jos meillä ei ole avoimena Sinulle sopivaa työpaikkaa, täytä avoin työhakemus ja liitä...

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä