Auli Miettinen

Kielitaito: suomi, englanti

Koulutus: toimintaterapeutti (AMK), aikuisneurologisen kuntoutujan terapia: Bobath, toiminnallisten ryhmien ohjaaja -koulutus

Toimipiste: VetreaNeuron Kupoli, Kuopio

Palvelut:

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2001. Koko työurani olen tehnyt aikuisneurologisten asiakkaiden parissa ja minulla on pitkänlinjan kokemus aivoverenkiertohäiriöasiakkaiden, aivovammojen sekä muistisairaiden parissa työskentelystä ja kuntoutuksesta. Tykkään työstäni, koska päivät ovat aina erilaisia ja saan työskennellä sekä asiakkaiden omassa asuinympäristössä sekä kuntoutuspoliklinikan tiloissa. Viimeisimpänä aluevaltauksena olen päässyt käyttämään recoveriX-aivokuntoutusmenetelmää osana toimintaterapiaa. Minulla on vahva osaaminen toteuttaa terapiaa niin ryhmässä kuin yksilöterapiana. Olen hyvä tekemään tiimityötä työyhteisössä, olen sosiaalinen, avulias ja rauhallinen. Teen työtä omalla persoonallani ja pyrin ottamaan asiakkaiden toiveet ja mieltymykset huomioon terapiaa toteutettaessani. 

Varaa aika puhelinnumerosta: 050 573 0045

Auli Miettinen

toimintaterapeutti

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä