Petosen keskustaan valmistunut uusi palvelukoti tuoksuu vielä tuoreelle rakennusmateriaalille. Edessäni avautuu upea metsämaisema, sekä ikkunassa että isossa maisematapetissa. Valaisimet muistuttavat tammenterhoja ja vihreys luo rauhoittavaa tunnelmaa.

– Sisustus on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Siinä on otettu huomioon myös esteettömyys, äänimaailma ja valaistus. VetreaElo Marian sisäilmeen on suunnitellut kuopiolainen arkkitehtitoimisto Partanen & Lamusuo Oy. Asiakkaiden viihtyvyyden kannalta ei ole aivan sama, mitä ympärillä näkyy, kertoo Vetrean toimitusjohtaja Laura Airaksinen.

Se, että asumisyksikölle löydettiin sopiva sijainti, on ollut omanlainen prosessinsa, koska paikan täytyy täyttää niin monia kriteerejä. Palveluasumispaikan tulee olla palveluiden lähettyvillä, mutta myös sopivasti luonnon ja ulkoilumahdollisuuksien keskellä. VetreaElo Marian kohdalla vaatimukset täyttyvät ja lisäksi sen etuna on, että aivan sen lähettyville tulee nousemaan kuntoutustalo VetreaNeuron.

– Tulen juuri suoraan suunnittelupalaverista. Kuntoutuslaitoksen välitön läheisyys tulee luonnollisesti hyödyttämään Marian asukkaiden kuntoutuksen toteuttamista. Rakennuksen avajaisia voidaan näillä näkymin viettää lokakuussa 2019, Airaksinen toteaa hymyillen.

Tapa nähdä ihminen

Petosen yksikkö on tarkoitettu ympärivuorokautiseksi tehostetun palvelun asumispalveluyksiköksi. Talossa on tilaa 30 asiakkaalle. He tulevat asumaan omissa yksiöissään, joissa on omat wc:t ja suihkutilat, osassa myös minikeittiöt.

Marian asunnot on tarkoitettu täysi-ikäisille henkilöille, jotka ovat vammautuneet esimerkiksi liikenneonnettomuudessa tai neurologisen sairauden seurauksena. Mariassa järjestetään myös omaishoitajien vapaiden ajaksi hoivaa kotihoidettaville eli niin sanottua intervallihoitoa.

Asukkaaksi voi tulla akuuttikuntoutusvaiheen jälkeen, suoraan kotoa tai myös muista palveluyksiköistä. Hakeminen tapahtuu oman kotikunnan vammaispalveluiden tai palveluohjauksen kautta.

– VetreaElo -konsepti on tapa nähdä ihminen yksilönä. Täällä moniammatillinen työryhmä vastaa asiakkaiden tarpeista ja turvallisuudesta ympäri vuorokauden. Kullekin asukkaalle laaditaan oma yksilöllinen päiväohjelma, jota rytmittävät yhteiset ruokailut. Kuntouttava ote on aina läsnä ja mahdollisuuksien mukaan asiakasta ohjataan omatoimisuuteen, avaa liiketoimintajohtaja Sanna Aleksejev konseptin arvoja.

Teknologiaa hoidon tukena

VetreaElo Maria tarjoaa saunotuspalvelua tilanteissa, joissa oma kunto ja asunnon suunnittelu eivät kohtaa, esimerkiksi liian jyrkät rappuset voivat estää saunomisen. Asumispalveluyksikköön voi tulla lounaalle tai kahville, ja aterioita myös toimitetaan kotipalvelun kautta asiakkaille. Yksi tärkeä palvelumuoto on myös omaishoidon tuuraus tilanteissa, joissa omaishoitaja tarvitsee vapaata vaikka asioinnin ajaksi.

Mariassa käytetään terveysalan teknologiaa kuntoutuksen ja hoidon tukena. Asukkailla on käytössä Yeti- eli jättitabletit. Univalve- rytmiä ja aktiivisuutta seurataan Vivago-hyvinvointirannekkeilla, joilla voi myös kutsua hoitajaa. Rannekkeet tarkkailevat asukkaan hyvinvointia ja voivat ennustaa esimerkiksi epilepsiakohtausta. Erilaisten apuvälineiden joukossa on myös fysioakustinen tyyny, jonka avulla äänen voi kirjaimellisesti tuntea.

Teknologia ei koskaan korvaa ihmistä. Henkilökuntamme rakentuu 25-27 alan ammattilaisesta, naurahtaa Sanna Aleksejev kysymykselle, onko reservissä myös hoivarobotteja.

Marian pihalla ei ole aitoja, älä sinäkään rakenna!

Tämä talo on rivitalokoti, jonka asukkaita yhdistää rankat kohtalot. Vammautuminen on voinut tapahtua nopeastikin ja elämä on muuttunut kertaheitolla. Kuntoutumisen matka voi olla pitkä, niin kuntoutujille kuin omaisillekin.

– Kuka tahansa voi koska tahansa joutua tilanteeseen, että itse tai läheinen vammautuu pysyvästi. Omaisten opastaminen on osa meidän toimintaa, sillä meidän tavoitteenamme on, että kotonakin on vierailujen aikana turvallista ja omaisella tunne siitä, että pärjää. Koemme onnistuneemme työssämme, jos asukas kuntoutuu niin, että pärjääkin itsenäisesti. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ja siksi Mariassa voi asua vaikka lopun elämänsä, Airaksinen selventää.

Kuntoutujat harjoittelevat normaalia elämää omien voimavarojensa mukaan. Tämä tulee näkymään Petosen katukuvassa siten, että asukkaat voivat osallistua yhteisiin tapahtumiin, harjoitella asiointia ja käyttää palveluja. Neuropsykologiset vammat voivat näkyä ulospäin haasteellisen liikkumisen lisäksi puheentuoton ja -ymmärryksen vaikeutena ja totutusta poikkeavana käytöksenä.

– Toivomme sallivaa ja avarakatseista asennetta. Erilaisuuden sietäminen ja tunneäly ovat tarpeen, kun kohtaa vammautuneen ihmisen. Kukaan ei voi tietää, mitä kaikkea kyseinen henkilö on elämässään joutunut kohtaamaan, ja tällainen kohtalo voi osua kenen tahansa kohdalle, Airaksinen toteaa lopuksi.

Teksti  Pirjo Kiiski
VetreaElo Mariassa kodinomaista rivitaloelämää/julkaistu 14.11.2018 Petosen lehdessä

Lue lisää VetreaElo Mariasta

Muut tiedotteet

  • Avoimet ovet VetreaElo Mariassa 15.11.2018

    VetreaElo Maria on Kuopioon juuri avattu asumispalveluyksikkö vammautuneille.

    Lue koko uutinen
  • Uusin VetreaElo -yksikkö avattu Kuopioon

    VetreaElo Maria tarjoaa pitkä- ja lyhytaikaista asumispalvelua vammautuneille ja neurologisia sairauksia sairastaville.

    VetreaElo Maria tarjoaa pitkä- ja lyhytaikaista asumispalvelua vammautuneille ja neurologisia sairauksia sairastaville.

    Lue koko uutinen
  • Kuntoutuspalvelut vankalla pohjalla Itä-Suomessa

    Vetrean kuntoutuspalvelujen tarjonta on vahvalla pohjalla Pohjois-Savossa, Joensuussa Vetrea kuntoutuksen palvelutarjonta kasvaa ensi vuonna Neuron -liiketoimintakaupan myötä.

  • Haemme yksikön päällikköä Lahteen avattavaan uuteen VetreaElo -yksikköön

    Lahden Renkomäkeen avautuu huhtikuussa 2019 uusi VetreaElo -asumispalveluyksikkö vammautuneille.

    Lahden Renkomäkeen avautuu huhtikuussa 2019 uusi VetreaElo -asumispalveluyksikkö vammautuneille.

    Lue koko uutinen
  • VetreaElo Veera -asumispalveluyksikön avajaiset 11.10.18 Lappeenrannassa

    VetreaElo Veera tarjoaa 21 asuntoa vaikeavammaisille asukkaille, joista yksi on tarkoitettu lyhytaikaiseen palveluasumiseen.

    VetreaElo Veera tarjoaa 21 asuntoa vaikeavammaisille asukkaille, joista yksi on tarkoitettu lyhytaikaiseen palveluasumiseen.

    Lue koko uutinen
  • Vetrea mukana Parasta Palvelua -kisassa

    Parhaan pohjois-savolaisen asiakaspalveluyrityksen etsintä on käynnissä 8.-28.10. - käy äänestämässä!

    Parhaan pohjois-savolaisen asiakaspalveluyrityksen etsintä on käynnissä 8.-28.10. - käy äänestämässä!

    Lue koko uutinen
  • Uskalla käyttää sydäntäsi

    Artikkeli Sydän-lehdessä Vetrean ja Savon Sydänpiirin yhteisestä Custo Cardio -sydänkuntoutuspilotista.

    Artikkeli Sydän-lehdessä Vetrean ja Savon Sydänpiirin yhteisestä Custo Cardio -sydänkuntoutuspilotista.

    Lue koko uutinen
  • Facebook-kilpailun säännöt

    Täältä löydät Vetrean Facebook-tilillä järjestettyjen arvontojen/kilpailujen säännöt.

    Täältä löydät Vetrean Facebook-tilillä järjestettyjen arvontojen/kilpailujen säännöt.

    Lue koko uutinen
  • VetreaElo Marian harjannostajaisia juhlittiin 30.8.2018

    Kuopioon marraskuussa 2018 aukeavan asumispalveluyksikkö VetreaElo Marian harjannostajaisia juhlittiin 30.8.2018.

    Kuopioon marraskuussa 2018 aukeavan asumispalveluyksikkö VetreaElo Marian harjannostajaisia juhlittiin 30.8.2018.

    Lue koko uutinen
  • Vetrea osti Neuronin kuntoutusliiketoiminnan

    Vetrea Terveys Oy on ostanut Suomen aivotutkimus- ja kuntoutussäätiöltä neurologiseen kuntoutukseen erikoistuneen Neuronin liiketoiminnan.

    Vetrea Terveys Oy on ostanut Suomen aivotutkimus- ja kuntoutussäätiöltä neurologiseen kuntoutukseen erikoistuneen Neuronin liiketoiminnan.

    Lue koko uutinen
  • NUOTTI, nuorille tarkoitettu ammatillinen kuntoutusvalmennus

    NUOTTI-valmennus on matalan kynnyksen ammatillista kuntoutusta opiskelu- ja työelämän ulkopuolella oleville 16-30-vuotiaille nuorille. Valmennuksen tavoitteena on nuoren ymmärryksen lisääntyminen omasta elämäntilanteestaan, taidoistaan ja vahvuuksistaan sekä motivoituminen tulevaisuutensa suunnitteluun.

  • Vetrea kotipalvelut Pelakuu on muuttanut!

    Vetrea kotipalvelut Pelakuun löytää 16.8.2018 alkaen Monitoimijakeskus Omatorin tiloista osoitteesta Porrassalmenkatu 21, 2. krs, 50100 Mikkeli.

  • Vielä ehtii mukaan syksyn Custo Cardio -sydänkuntoutuskursseille!

    Kaipaatko motivaatiota ja rohkaisua liikkumiseen? Tule kuntoutumaan Vetrean Custo Cardio -sydänkuntoutukseen Iisalmeen. Kuntoutuskurssit järjestetään 27.8.-30.10.2018 sekä 19.9.-27.11.2018.

  • VetreaElo Veeran harjannostajaisia juhlittiin 7.6.2018

    Lappeenrantaan elokuussa 2018 aukeavan asumispalveluyksikkö VetreaElo Veeran harjannostajaisia juhlittiin 7.6.2018.

    Lappeenrantaan elokuussa 2018 aukeavan asumispalveluyksikkö VetreaElo Veeran harjannostajaisia juhlittiin 7.6.2018.

    Lue koko uutinen
  • Oppisopimuspaikkoja avoinna kotipalveluissa!

    Oletko kiinnostunut lähihoitajaopinnoista? Vetrean kotipalveluissa voit suorittaa mielenkiintoisen oppisopimuskoulutuksen, jossa opintojen ohella pääset heti kiinni myös työelämään.

  • Vetrea -konsernin tietosuojapolitiikka

    Vetrea -konsernin hallitus on vahvistanut 29.5.2018 konsernin tietosuojapolitiikan. Toteutamme tietosuojapolitiikkaa kaikissa toiminnoissa huomioiden sekä EU:n tietosuoja-asetuksen että muun lainsäädännön vaatimukset.

  • Vetrea Terveys Oy mukana tukemassa Tulevaisuuden kuusi -kampanjaa

    Suomen 100-vuotisjuhlaohjelmaan kuulunut Tulevaisuuden kuusi -kampanja päättyi sunnuntaina 27.5.2018 Muistojen metsän istutukseen.

    Suomen 100-vuotisjuhlaohjelmaan kuulunut Tulevaisuuden kuusi -kampanja päättyi sunnuntaina 27.5.2018 Muistojen metsän istutukseen.

    Lue koko uutinen
  • Vetrean Custo Cardio -sydänkuntoutus

    Hae mukaan uudenlaiseen Custo Cardio -sydänkuntoutukseen! Kuntoutus on tarkoitettu sydänsairauksia sairastaville, ohitusleikatuille tai pallolaajennetuille, rohkaisua ja motivaatiota kaipaaville sekä riskiryhmiin kuuluville. Kuntoutuksen lähipäivät toteutetaan Iisalmessa. Kuntoutuskurssit järjestetään 27.8.-30.10.2018 sekä 19.9.-27.11.2018. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: jonna.heimonen@vetrea.fi tai p. 040 136 1544.

  • Vetrean hallitus vahvistuu 1.5.2018 alkaen

    Vetrea Terveys Oy:n yhtiökokous valitsi 6.4. pidetyssä kokouksessaan yhtiön hallitukseen uusina jäseninä 1.5.2018 lukien Leijona Catering Oy:n toimitusjohtajan Ritva Paavonsalon ja Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaanin Sari Rissasen.

  • Vetrea Terveys Oy ja Fysio Center Oy aloittavat yhteistyön Jyväskylässä

    Vetrea Terveys Oy ja Keski-Suomalainen Fysio Center Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan marraskuussa Jyväskylän Kuokkalaan avattavan uuden, vammautuneiden asumispalveluyksikön kuntoutuksesta vastaa Fysio Center. Yhteistyö Fysio Center Oy:n kanssa mahdollistaa aivan uudenlaista kuntoutuksen osaamista sekä teknologiaa, jota voidaan hyödyntää osana VetreaElo Alvarin asukkaiden henkilökohtaista kuntoutussuunnitelmaa ja kuntoutusta.

  • Jyväskylän uuden VetreaElo Alvar, Kuokkalan asukaspaikkojen haku on alkanut

    VetreaElo tarjoaa pitkä- ja lyhytaikaista asumispalvelua vammautuneille. Meille on tärkeää inhimillisyys ja ihmisten omien toiveiden kunnioittaminen, sillä mielestämme jokaisella on oikeus elää yksilöllisesti hyvää elämää.

    VetreaElo Alvar, Kuokkalaan valmistuu marraskuussa 17 pysyväisluonteista tehostetun palvelun vuokra-asuntoa sekä yksi huone asumisvalmennukseen / intervalliasumiseen.

  • Ilmarinen ja Vetrea Terveys Oy ovat sopineet uudentyyppisen ammatillisen kuntoutuksen yhteistyöstä

    Ilmarisen järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen osallistuu vuosittain tuhansia henkilöitä, joista valtaosa palaa takaisin työelämään. Kuitenkin kuntoutuspäätöksen saaneet kaipaavat vahvaa tukea kuntoutusprosessin aloittamiseen. Nyt Vetrea Terveys Oy:n kanssa tehtävässä pilotissa tarjotaan ammatillisen kuntoutuksen päätöksen saaneille työhön paluun suunnittelun apua.

  • Vetrea vahvasti mukana kilpailussa

    Terveys- ja hyvinvointipalvelut ovat voimakkaassa muutoksessa. Pienten yritysten asemaa sotessa on vielä vaikea arvioida, mutta varmaa on, että se tulee muuttumaan. Paljon merkitsee se, millaiseksi uuteen valmisteluun siirretty valinnanvapauslaki muodostuu ja kuinka se toteutuu käytännössä. Vetrea on syyskuussa ottanut käyttöön uudistetun brändinsä ja samalla vahvistanut asemiaan tulevaisuuden sote-toimintaympäristössä, jossa valinnanvapaus on lisääntynyt. Vetrean uudesta brändistä huokuu vahva elämän myönteisyys ja tunne, jotka luovat helposti tunnistettavan brändin muutoin harmaaseen hoivamarkkinaan. Vetrean uusi kärkiviesti on osuvasti ”Eläköön elämä”.

  • Vetrea kehittää uutta senioriasumisen palvelukokonaisuutta tuomalla palvelut lähelle ja helposti saataville

    Vetrea avaa uuden toimipisteen Senioripihan tiloissa Rauhankadulla, jossa Vetrea tarjoaa täyttä elämää mahdollistavia ja siihen aktivoivia palveluja. Toiminta Senioripihassa keskittyy erityisesti seniorivalmennukseen, joka perustuu ikäihmisen yksilöllisistä tarpeista lähtevään fysioterapiaan, ohjaukseen ja neuvontaan. Tämän takaavat Vetrean 30 vuoden kokemus ja ammattitaitoiset fysio-, lymfa- ja jalkaterapeutit tarjoamalla monipuoliset ja jatkuvasti kehittyvät sekä joustavat palvelut. Vetrea tuottaa uudesta yksiköstä palveluja koteihin ympäri Joensuuta ja ympäristöstä voidaan asioida Vetrean Senioripihan yksikössä.

  • Vetrea konserni vahvistuu

    Vetrea Terveys Oy:n ja sen tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty 3.5.2017 alkaen hallitusammattilainen, KTM, farmaseutti Juha (Jussi) Holopainen. Hallituksessa jatkavat varatuomari, toimitusjohtaja Tarja Tikkanen, toimitusjohtaja, KTM Lauri Kerman sekä viestintäalan yrittäjä, toimitusjohtaja Pia Behm.

  • Yksilöllistä elämää kunnioittavaa hoivaa ja hyvinvointia

    Vetrean synty ja historia ovat vahvasti sidoksissa itsenäiseen Suomeen. Vuosien saatossa Vetreasta on kasvanut valtakunnallinen konserni, joka tarjoaa inhimillistä tukea elämään kaikille sitä tarvitseville.

    Kuntoutus-, hyvinvointi- ja hoivapalveluita tuottavan Vetrean toiminta juontaa juurensa sotiemme veteraanien kuntoutuksesta huolehtimiseen.

  • Vetrea Terveyden uusi Jyväskylän yksikkö tulee uudella tavalla yhdistämään asumisen ja kuntoutumisen

    Vetrea Terveys Oy jatkaa asiakkaiden hyvinvoinnin tukemista vahvistamalla palvelutarjontaansa Jyväskylässä. Rakennustyöt ovat alkaneet Kuokkalassa, Sulkulan kaupunginosassa. Uusi yksikkö tulee mahdollistamaan yksilöllisen arjen, asumisen ja elämän. 

  • Vetrea Terveys Oy laajentaa kotipalveluitaan Mikkelissä

    Vetrean kotipalvelut tuovat tänä vuonna työpaikkoja myös Kotkaan, Kouvolaan, Kajaaniin ja Siilinjärvelle.
    Vetrea Terveys Oy on ostanut 31.3. allekirjoitetulla kaupalla Mikkelin Hoivapalvelu Pelakuu Oy:n koko osakekannan. Pelakuun 18 työntekijää jatkavat uuden omistajan palveluksessa entisin työehdoin. Välittömiä muutoksia ei myöskään tapahdu asiakkaiden palveluissa. Palveluhinnat pysyvät ennallaan.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä